Hiiohoi, valmiina matkaan!
Onko olemassa mitään suomalaisempaa, kun vanha kunnon risteily? Tuskinpa vain. Jo vuosikymmeniä lauttamatkat ovat olleet suomalaisten ensisijainen tapa matkustaa Suomen ja Ruotsin sekä Suomen ja Viron välillä. Toisaalta lautoista on vuosien saatossa muodostunut paljon enemmän kuin vain matkustustapa. Nykyään ne ovat osa sekä suomalaisten, ruotsalaisten että virolaisten kulttuuria ja monet suuntaavat laivalle ihan vain pitääkseen hauskaa, syödäkseen hyvää ruokaa, tavatakseen ystäviä, tehdäkseen ostoksia, tanssiakseen ja nauttiakseen upeista saaristomaisemista. Risteilyjen suosio on pysynyt yllä jo vuosikymmenien ajan ja vain jatkaa kasvuaan vuosi vuodelta. Nykyään suomalaisille on tullut tarjolle myös muitakin risteilyvaihtoehtoja kuin vain perinteiset Tukholma ja Tallinna, ja kaikkein eksoottisimpia kokemuksia kaipaavat suuntaavatkin risteilylle Ahvenanmaalle, Norjan vuonoille, Saksaan, Välimerelle tai jopa Karibialle.
Nettisivusto risteilyn ystäville
Oletko täysin hurahtanut risteilyihin? Ei ihme, sillä onhan kyseessä yksi maailman parhaista ajanviettotavoista! Kuka nyt ei haluaisi nukkua tunnelmallisessa hytissä ja katsella merta suoraan sängystä tai syödä maittavaa buffetaamiaista suomalaisissa saaristonäkymissä? Risteily tarjoaa pienen irtioton arjesta helposti ja edullisesti. Toisinaan risteilyitä voi ostaa vain jopa parilla eurolla ja nykyisin on mahdollista suunnata myös niin sanotuille piknik -risteilyille, jotka kestävät vain muutaman tunnin. Jokainen tarvitsee joskus muutaman tunnin omaa aikaa ja käynnin maittavaa ruokaa tarjoilevassa ravintolassa, joten miksi et tekisi sitä mahtavissa ja jylhissä saaristomaisemissa? Mikään ei voita sitä tunnetta, kun lämmin kesätuuli tuivertaa hiuksissa ja tiedät olevasi niin lomalla. Kun tähän lisätään kaikki laivan tarjoama viihde, musiikki, ystävät, uudet tuttavuudet ja kylmän viileä drinkki käteen, ei mikään voisi olla enää paremmin.
Lavatansseja, bileristeily, kokous vai perheloma?
Suomalaiset risteilyalukset ovat integroituneet suomalaiseen kulttuuriin jo niin vahvasti, että ne ovat muovautuneet juuri suomalaisten mieltymysten mukaisiksi. Siksi risteilyalukset pystyvätkin vastaamaan moneen erilaiseen tarpeeseen ja niiltä löytyykin sopivaa tarjontaa kaikille. Mikäli haluat viettää aikaa ihan vain kahdestaan ja suunnata tanssimaan ja nauttimaan hyvästä ruoasta ja viinistä ihan kuin nuoruusvuosina, voit suunnata laivalle vaikka keskellä viikkoa ja olla hetkessä omassa paratiisissasi.
Jos kaipaat maailman parhaita bileitä Suomen ykkösartistien tahdittamana, ovat viikonlopun bileristeilyt sinua varten. Jos taas haluatte suunnata lyhyelle ja jännittävälle perhelomalle lasten kanssa edullisesti, on laivalla paljon tekemistä myös perheen pienimmille. Yritysten puolestaan on mahdollista varata laivoja omaan käyttöön esimerkiksi järjestääkseen kokouksia tai virkistysiltoja työntekijöilleen. Risteilyiden tarjoamat mahdollisuudet ovat rajattomat!